Henkilökohtainen avustaja, Turku

Huolenpito Helena Oy on 1999 perustettu suomalainen ja inhimillinen kotihoivapalveluyritys. Tarjoamme palveluita aina kodin siivouksesta vaativaan kotisairaanhoitoon asti. Lapsiperheet, ikääntyvät kuin omaishoitajatkin luottavat kokemukseemme ja osaamiseemme. Toimimme useilla paikkakunnilla ja olemme Turun, Kaarinan, Liedon, Raision, Jyväskylän ja Porin kaupunkien sekä Päijät-Hämeen hyväksymä palvelusetelituottaja. Vahvuuksiamme ovat joustavuus, monipuolinen palveluvalikoima sekä osaava ja motivoitunut henkilöstömme. Mittaamme säännöllisesti sekä asiakas- että henkilöstötyytyväisyyttä, joista saamme erinomaisia arvosanoja. Olemme alan laatutoimija ja toimimme asiakaskohtaamisissa arvojemme mukaisesti: kohtaaminen, kiireettömyys ja kunnioittaminen. Haemme nyt osaavaan joukkoomme

HENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIA TURUN ALUEELLE

Toimenkuvaasi kuuluu auttaa asiakkaitamme heidän arjessaan sellaisissa tehtävissä, joissa he vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsevat apua. Työtehtäviäsi voivat olla esimerkiksi asiakkaan avustaminen kodinhoidossa, ruoanlaitossa, pyykinpesussa ja pukeutumisessa. Voit avustaa asiakkaitamme myös esimerkiksi kaupassa käynnissä ja muiden asioiden hoidossa.

Avustajilta odotamme luotettavuutta, osaamista ja oma-aloitteisuutta. Arvostamme työkokemusta ja mahdollisuutta sitoutua avustustyöhön pidempiaikaisesti. Tarjoamme sinulle hyvän työpaikan ja merkityksellistä tekemistä alan laatutoimijan parissa. Käytössäsi on tarvittaessa yrityksen auto, joten ajokortti on välttämätön.

Toivottavasti kiinnostuit! Lisätietoja sinulle antaa Marja Riikonen (marja.riikonen@huolenpitohelena.fi) 040 7060 568. Käsittelemme hakemuksia saapumisjärjestyksessä, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian.